Työkalut ja tarvikkeet Bendersin infra-tuotteisiin

Halusimme helpottaa infatuotteidemme käsittelyä ja asennusta ottamalla käyttöön monenlaisia erilaisia apuvälineitä, jotka auttavat aikaansaamaan onnistuneen lopputuloksen. Poravasara ja aggregaattivaunu ovat kaksi esimerkkiä apuvälineistä, mutta niitä on myös muita.

Benderin naulattavan reunakiven siirtäminen tapahtuu helposti erityisesti sitä varten kehitetyllä asennusvaunulla. Tällöin ei tarvita painavia nostureita, sillä reunakiven asettaminen paikalleen ja säätäminen siten, että saat suoran, kauniin linjan, on helppoa. Asennusvaunu toimii siten, että reunakiveen tartutaan kiinni päädyistä suoraan lavan päältä, nostetaan toisesta päästä, vieritetään paikoilleen ja lasketaan helposti vetimellä.

Kun olet sitten latonut reunakivet ja suorittanut mahdollisen säätämisen, on aika naulata ne kiinni alustaan. Jos olet latonut lyhyemmän matkan tai ehkä Spikma-ajohidasteen, käsinaulaimen käyttäminen naulaukseen voi usein hyvin riittää. Se on suunniteltu niin, että kiveä ei voi rikkoa. Kun naula on alhaalla, iskumekanismi kiinnittää sen ja nousee takaisin ylös. Käsinaulain on varustettu myös iskunvaimentavalla kumisella kädensijalla.
Jos aiot naulata pidemmän matkan, suosittelemme käyttämään sähköistä poravasaraa (naulauspistooli) yhdessä naulausvarustuksemme kanssa. Myös siinä on iskunvaimentava kumilaatta ja se on suunniteltu siten, että et voi rikkoa kiveä, koska siinä on kumiholkki, joka estää sen naulan ollessa alhaalla. Naulausvarustuksessa on lovettu ohjaushylsy, jonka ansiosta naulaan osuminen on helppoa.

Jotta pitkien matkojen naulaaminen käy helposti, olemme ottaneet käyttöön myös aggregaattivaunun, joka varustetaan aggregaatilla ja naulauspistoolilla. Tätä ratkaisua on helppo ohjata samalla, kun irrotat pitkiä pidennyskaapeleita. Myymme myös erillisiä naulausvarustuksia, jotka ovat yhteensopivia useiden markkinoilla esiintyvien poravasaroiden kanssa. Myös iskuri ja varaosia naulausvarustuksiin sekä ylimääräisiä nauloja ja tuurna on saatavissa.

Jos käytät jotakin muuta tuotettamme, kuten GCM-kiveä tai keskuskiveä, olemme kehittäneet erityiset nostosakset helpottamaan nostoa. Nostosaksilla nostetaan keskiöidyllä kahvalla, joka tarttuu kiinni kiven sivuihin ja nostaa ilman ongelmia.

Myös liikenneympyräkiviin ja bussipysäkkikiviin meillä on hyvät ja yksinkertaiset nostoapuvälineet. Liikenneympyräkiven nostamiseen meillä on saatavissa CE-merkityt nostopihdit, jotka toimivat muuten samalla tavalla kuin nostosakset, mutta pystyvät käsittelemään suurempia painoja. Bussipysäkkikiven nostamiseen olemme itse kehittäneet CE-merkityn nostoketjun, joka helpottaa käsittelyä. Kiven pitkille sivuille on valettu reiät, joihin ketju kiinnitetään ja nostetaan sen jälkeen helposti paikalleen.

Jos olet asettamassa L-tukea tai ehkä T-tukea, on niillekin luonnollisesti kehitetty ratkaisu. Kaikkiin Benders L- ja T-tukiin on valettu kuula-ankkurit sellaiseen paikkaan, että paino jakautuu tasaisesti ja aikaansaa helpoimman mahdollisen käsittelyn. Tähän tarkoitukseen tarvitset nk. nostolukon, jonka kiinnität nostolenkkiin tai ketjuun ja sen jälkeen helposti kuula-ankkuriin. Nyt voit nostaa kiven ja asettaa sen paikalleen.

Aggregaattivaunu ja naulauspistooli Kuljetuskärryt Käsinaulain
Nostosakset GCM-kivelle tai keskuskivelle Nostolukko L-tuelle Nostopihdit liikenneympyräkivelle

Lue lisätietoja infrastruktuurituotteille tarkoitetusta työkalujen ja tarvikkeiden valikoimasta. Kaikkia työkaluja ja tarvikkeita voi vuokrata tai ostaa. Ota yhteyttä, jos haluat lisätietoja.