Benders asetettiin ehdolle DB Schenkerin logistiikkapalkinnon saajaksi

2010-03-23

Viime vuonna Alfa Laval vei DB Schenkerin logistiikkapalkinnon kilpailussa Clas Ohlsonia ja Envacia vastaan. Tänä vuonna taistelu käydään seuraavien yritysten välillä: Benders junien käyttöön perustuvalla logistiikkaratkaisullaan ja Tomoku Hus, jonka tehokkaat kuljetukset mahdollistavat yrityksen kilpailemisen Japanin markkinoilla sekä tretti.se, joka on onnistunut perustamaan kodinkoneiden etäkaupan tilauspäivän aikana Tukholmassa toteutettavilla kuljetuksilla. Voittaja paljastetaan Logistik & Transport -tapahtumassa Göteborgissa 4. päivä toukokuuta.

Benders on yksi Ruotsin suurimmista kattotiilien, pihakivien ja reunakivien valmistajista. Yritys on panostanut kuljetusratkaisuun, jossa sekä tehdas että luovutusvarasto toimivat raideliikenteen varassa, joten vain viimeinen kuljetusväli eli toimitus asiakkaalle täytyy liikennöidä autolla. Benders on sijoittanut omiin junanvaunuihin ja konttijärjestelmään. Samassa kontissa kuljetetaan omia tuotteita Norjaan, josta haetaan sora-ainesta takaisin Bålstan tuotantolaitokselle.

Perustelut

Benders on luonut rautatien käyttöön perustuvan logistiikkaratkaisun, joka hyödyntää täysin rautatiehen liittyvät hyödyt. Raskaampien tavaroiden kuljetus pitkiä välimatkoja yhdistettynä teollisuusrataan ja erikoisvaunuihin mahdollistaa tehokkaan tavaravirran. Investointien muodossa tehdyt suuret panostukset ovat ajallisesti onnistuneita ja ne viittaavat suureen luottamukseen järjestelmän hyötyihin.

Tomoku Hus

Tomoku Hus on Ruotsin suurin etukäteen valmistettujen puutalokomponenttien valmistaja. Suurin osa valmistetuista komponenteista viedään Japaniin. Tehokkaat kuljetusratkaisut mahdollistavat kaukaisilla markkinoilla kilpailemisen.

Tomoku Hus tekee yhteistyötä Bergqvists Såg AB:n, Ejendalsin ja Clas Ohlson AB:n kanssa Insjönissä, missä vanha ratapiha on muutettu nykyaikaiseksi yhdistelmäterminaaliksi. Tavarajuna kulkee päivässä Göteborgin satamaan konttien kanssa, joihin on lastattu sahattua puuta ja puutalo ja joiden määränpäänä on Japani. Paluumatkalle lastataan uusia kontteja, joissa on suojavaatteita Ejendalsiin ja useita tuotteita Clas Ohlsonin valikoimaan Insjönissä olevaan varastoon.

Tomoku Husin perustelut: Tomoku Husilla on ainutlaatuinen logistiikkaratkaisu, jossa toimitetaan talo rakennussarjana. Logistiikka perustuu siihen, että toimitetaan rakennussarjat vakiokonteissa, mikä helpottaa ja tehostaa kuljetusta ja käsittelyä. Ratkaisun ansiosta taloja voidaan myydä paljon kauempana sijaitsevilla markkinoilla.

Tämä tapaus osoittaa selvästi, kuinka hyvä ja innovatiivinen logistiikka voi tuoda tilauksia ja auttaa kantamaan liikeideaa.

tretti.se

tretti.se myy kodinkoneita ja talouskoneita pääasiassa Internetin kautta. Myymällä tuotteita verkkokaupan kautta säästyy mm. toimitilojen vuokrilta ja henkilökustannuksilta ja voi tarjota asiakkaalle alhaisempia hintoja.

Kaikki tilaukset lähtevät Tukholman keskusvarastolta, missä asiakas voi saada uudet kodinkoneensa kotiin toimitettuina samana iltana ja Göteborgissa ja Malmössä tilauksen tekopäivää seuraavana iltana.

Lisääntyneistä määristä ja laajemmasta valikoimasta huolimatta yhtiö on onnistunut tehostamaan logistiikan. Hyvin toimiva logistiikkakoneisto yhdessä tehokkaan varastotyön kanssa ovat tärkeitä syitä menestykseen.

tretti.se perustelut: tretti.se on luonut logistiikkaratkaisuja, joissa on otettu huomioon asiakkaiden toiveet lisäpalvelusta. Kun monet muut verkkokauppayritykset menevät eri suuntaan ja avaavat noutopaikkoja voidakseen sivuuttaa viimeisen jakelukanavan, tretti.se ottaa käyttöön palveluja, joita monet kuluttajat ovat peräänkuuluttaneet. Toimitus tilauspäivänä tai sitä seuraavana päivänä, ovelle toimitus, asennus ja vanhan laitteen poiskuljettaminen ovat lisäpalveluja, jotka ovat luonnollisia asiakassuuntautuneessa logistiikka-ajattelussa, mutta jotka eivät vielä ole saaneet jalansijaa muiden kuluttajatavaroiden toimittajien keskuudessa.

Faktat

DB Schenkerin logistiikkapalkinto on alan arvostetuin palkinto ja jaetaan nyt 28. kertaa. Kuka tahansa voidaan asettaa ehdolle - vaatimuksena ei ole, että ehdokkaan on oltava DB Schenkerin asiakas. Innovaatiolla/hankkeella on oltava yhteys Ruotsiin, ratkaisun on oltava ajallisesti lähellä ja sen on toimittava käytännössä.

DB Schenkerin tiederaati valitsee kolme ehdokasta palkinnon saajaksi ja myös lopullisen voittajan.

Aikaisemmat voittajat

1982: Sandvik
1983: Rolf Nilsson Skor
1984: Luna
1985: SKF Transport and Distribution
1986: Dag Ericsson, Chalmers
1987: Flygt
1988: Electrolux
1989: Stora
1990: Atlas Copco
1991: Linköpings Tekniska Högskola
1993: Volvo Transport
1994: Whirlpool Sweden
1995: Ericsson Radio Systems
1996: Tetra Laval
1998: Telia
1999: Atlas Copco
2000: Stora Transport and Distribution
2001: Tullverket
2002: IKEA
2003: Transportdelegationen
2004: Göteborgs Hamn
2005: Svenska Retursystem
2006: ICA
2007: Metro, Scania och Stena Recycling
2008: Göteborgs hamn
2009: Alfa Laval

Lähde: www.schenker.se